maanantai 16. syyskuuta 2013

Sour Cream & Onion tikut

Olen postannut näistä tikuista toisessakin blogissa, mutta siirsin ohjeen nyt myös tänne.


Sour Cream & Onion tikut 

50 g voita 
1 sipuli
n. 4 dl vehnäjauhoja tai
1 dl tattarijauhoja,
   1 dl mantelijauhoa,
     1 dl hienoa riisijauhoa ja
     0,5 dl kookosjauhoja
1/2 tl suolaa
1/2 rkl leivinjauhetta
1 1/2 dl kermaviiliä
voiteluun: 1 kananmuna
koristelu : 1-2 rkl Välimeren yrtit mausteseosta

Säädä uuni 250 asteeseen. Kuori ja silppua sipuli pieneksi kuutioksi.
Sekoita jauhot, suola leivinjauhe pehmeä voi sekä kermaviili tasaiseksi taikinaksi.
Sekoita sipulisilppu joukkoon.
Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja jaa noin 15 osaan.
Pyörittele taikinapaloista noin 15 cm pitkiä tikkuja.
Voitele tikut vatkatulla munalla. Ripottele päälle välimeren yrttejä.
Paista tikkuja uunin keskitasolla noin 8 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ritilällä ja tarjoa lämpimänä.

Karjalanpiirakat

Luontaisesti gluteenittomat karjalanpiirakat 

Kuori:
6 dl vettä
2 rkl psylliumia
1 1/2 tl suolaa
3 dl tattarijauhoja
2 dl täysjyväriisijauhoja
2 dl täysjyvämaissijauhoja

Täyte:
2 dl puuroriisiä
2 dl vettä
1 l täysmaitoa
 1 tl suolaa
1 kananmuna

Voiteluun: voita
Leipomiseen: tattarijauhoja

Sekoita veteen psyllium ja murskatut sokerijuurikashiutaleet, suola ja tattarijauho. Lisää riisi- ja maissijauhot. Vaivaa taikina tasaiseksi massaksi. Anna vetäytyä hetki jääkaapissa.

Valmista riisipuuro. Mittaa kattilaan vesi, kiehauta se ja lisää riisi. Keitä kunnes riisit ovat imeneet veden itseensä. Lisää maito ja anna hautua puuroksi välillä sekoittaen. Lisää valmiiseen puuroon suola. Sekoita kananmuna puuroon.

Jaa taikina 24 osaan. Kauli jokainen osa ohuen ohueksi soikioksi. Laita kuoren keskelle riisipuuroa ja rypytä reunat. Paista piirakoita 250-275 -asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Voitele piirakat sulatetulla voilla heti paistamisen jälkeen.
 

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Mustikkamuffinit

Mustikkamuffinit

n. 22 kpl

3 kananmunaa
3 dl sokeria
300 g voita sulatettuna
2 tl vanilijasokeria
1 tl leivinjauhetta
2 dl mantelijauhetta
2 dl tummaa riisijauhoa
2 dl perunajauhoja
 5 dl mustikoita

Sekoita kananmunat ja sokeri. Lisää jauhoihin vanilijasokeri ja leivinjauhe. Lisää seos muna sokeri seokseen. Sekoita taikina tasaiseksi. Lisää joukkoon sulatettu voi ja sekoita taikina tasaiseksi. Lisää lopuksi joukkoon mustikat. Jos käytät pakastemustikoita lisää ne taikinaan jäisenä. Annostele taikinaa kahden ruokalusikan avulla muffinivuokiin. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa n 15-18 minuuttia.


torstai 4. heinäkuuta 2013

Raparperi-marenkipiirakka


Raparperi-marenkipiirakka

Pohja:
80 g tattarijauhoja
100 g mantelijauhetta
100 g kylmää voita
veitsen kärjellinen suolaa
2 rkl sokeria
1 munan keltuainen
1-2 rkl kylmää vettä

Nypi jauhot, sokeri, suola ja voi tasaiseksi taikinaksi. Sekoita keltuaisen joukkoon vesi ja sekoita ne taikinaan. Laita taikinapallo kelmun sisälle jääkaappiin 1 tunniksi. Valmista sillä välin täyte.

Täyte:
5 dl raparperinpaloja
100 g intiaanisokeria
1/4 dl vettä
30 g voita
3/4 dl maissitärkkelystä
1 dl kylmää vettä
3 keltuaista

Laita raparperinpalat, sokeri, 1/4 dl vettä ja voi kattilaan ja kypsennä kunnes raparperinpalat ovat ihan pehmeitä. Nosta kattila liedeltä, sekoita maissitärkkelys kylmään 1 dl:n vettä. Sekoita maissitärkkelys vesi seos raparperien joukkoon ohuena nauhana. Laita kattila liedelle ja kuumenna kunnes seos sakenee. Jäähdytä ja vatkaa joukkoon keltuaiset.

Voitele piirakkavuoka (halk. 25 cm). Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Kypsennä uunin keskitasolla 220 asteessa noin 10 minuuttia. Valmista tällä välin marenki.

Marenki:
4 munan valkuaista
1 tl sitruunamehua
1,5 dl sokeria

Vatkaa valkuaiset ja sitruunamehu kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen pieninä määrinä ja vatkaa kunnes vaahto on kiiltävää. Laita täyte esipaistetun pohjan päälle ja marenki täytteen päälle. Kypsennä uunissa 180 asteessa n. 10 - 15 minuuttia kunnes marenki saa hieman väriä pintaan. Tarjoile huoneenlämpöisenä.

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Luontaisesti gluteeniton leipä

Alkuperäisen ohjeen sain ystävältäni, joka oli löytänyt sen internetin kätköistä. Ajattelimme, että myös gluteenittomana sitä voisi olla helppo tehdä, koska taikinaa ei tosiaan vaivata. Laitan kuvien jälkeen vielä alkuperäisen ohjeen, koska sekin oli kuulemma todella hyvän makuista.

Tätä kannattaa ehdottomasti koittaa, 
TÄMÄ LEIPÄ MAISTUU IHAN OIKEALTA LEIVÄLTÄ!

Vaivaamaton leipä 

3 dl mantelijauhoja
2 dl tummia riisijauhoja
1 dl perunajauhoja
1 dl hirssijauhoja
1 rkl psylliumia
0,5 tl ksantaania
0,5 tl kuivahiivaa
2 tl merisuolaa
4 dl 42 asetista vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään lasikulhossa. Kaada vesi joukkoon ja sekoita taikina tasaiseksi. Peitä taikinakulho tuorekelmulla tiukasti ja anna kohota huoneenlämmössä 12-18 tuntia.

Kumoa ja kaavi taikina jauhotetulle pöydälle ja pyöräytä palloksi. Tässä kohtaa voit halutessasi lisätä leipään yrttejä. Peitä löyhälti kelmulla ja anna levätä n. puoli tuntia. Lämmitä uuni 225 asteeseen ja laita kannellinen pata samalla uuniin lämpenemään. 

Kippaa taikinapallo kuumaan pataan , laita kansi päälle ja paista puoli tuntia. Ota kansi pois ja paista vielä 15 minuuttia.


Alkuperäinen ohje

7 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
0,5 tl kuivahiivaa
3,5 dl 42 asteista vettä

Valmistus yllä olevan ohjeen mukaan.

lauantai 4. toukokuuta 2013

BBQ ribsit

Kaupan valmiit BBQ-kastikkeet, joita olen tutkinut sisältää soijakastiketta, joka sisältää vehnää sekä tomaattia, joka saa suuni erittäin kipeäksi ja kielen turpoamaan. Muutama vuosi sitten söin vielä molempia ainesosia ja olenkin jäänyt kaipaamaan BBQ:n makua. Niinpä googlettelin erilaisia ohjeita ja kehittelin niistä itselleni sopivan kastikkeen. Vaivaa joutuu näkemään näiden eteen paljon, mutta maku on kyllä sen vaivan arvoinen. Liha on mureaa keittämisen ansiosta. Meillä nämä on lastenkin herkkuruokaa.

Teinkin tuplasatsin BBQ-kastiketta valmiiksi jääkaappiin. En tiedä kuinka kauan se säilyy, mutta kyllä varmaan ainakin muutaman viikon, ja sinä aikana se tulee kyllä syötyä. Ajattelin testata myös bloilerin kanssa.


BBQ ribsit

4 annosta

n. 2 kg ribsejä eli porsaan grilliluita

Haudutusliemi:

3-4 porkkanaa
3-4 sipulia
2 isoa valkosipulinkynttä
4 laakerinlehteä
2-3 litraa vettä
3 tl soijakastiketta (gluteeniton)
0,5 dl punaista balsamiviinietikkaa
3 tl merisuolaa
8 kokonaista mustapippuria
8 kokonaista valkopippuria

Kuori ja paloittele sipulit ja porkkanat isoiksi lohkoiksi. Sekoita kaikki ainekset 5 litran kattilassa. Leikkaa ribsit sopivan kokoisiksi, jotta mahtuvat kattilaan. Nestettä pitää olla niin, että ribsit ovat peitossa. Keitä noin 50 minuuttia, kunnes liha irtoaa helposti luista. Kaavi välillä liemen pintaan muodostuva vaahto pois. Anna ribsien maustua liemessä, kunnes se on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi. Tällä välin voit valmistaa BBQ-kastikkeen.

BBQ-kastike:

3 dl kolajuomaa
0,5 dl punaista balsamicoa
1 dl intiaanisokeria
3 tl tabascoa
3 tl soijakastiketta (gluteeniton)
1 rkl siirappia
2 tl merisuolaa
ripaus rouhittua mustapippuri
ripaus rakuunaa
1 tl sweet & smoky mausteseosta
2 tl makeaa chilikastiketta

Mittaa aineet kattilaan ja keitä kokoon noin 30 minuuttia, kunnes kastike on koostumukseltaa hiemna paksumpaa ja tahmeaa. Kastikkeen määrä pienenee kolmasosaan. Ota ribsit pois haudutusliemestä. Sivele BBQ-kastiketta ribsien päälle ja grillaa, sivele kastiketta vielä grillauksenkin aikana.

Tarjoile esim. lohkoperunoiden ja coleslaw salaatin kanssa.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Injera-leipä

Etiopialainen ja Eritrealainen superherkku injera-leipä, jota siellä syödään nimensä mukaisesti päivittäin. Löysin teff-jauhoja Lumosta ja halusin koittaa minkälaista niistä saa leivottua. 

Googlettamalla löysin tietoa jauhosta. Se on hirssinsukuinen ruohokasvi, jonka siemenistä jauhetaan jauhoa. Siemenet ovat hyvin pieniä, joten niiden kuoriminen on mahdotonta. Siksi teff-jauhot ovat aina täysjyväjauhoja. Teff on ravintoarvoltaan erinomainen. Se on luontaisesti gluteenitonta ja kuitupitoista. Sen hiilihydraatit pitäisi olla hitaasti imeytyviä.

Monenlaisia ohjeita injera-leivästä löytyi. Osa oli jopa tehty pelkästään ruis- ja vehnäjauhoja käyttäen. Valitsin testiin ohjeen, joka oli hiivaton ja perustuu maitohappobakteeri käymiseen. Hiivaton leipä on paljon vatsaystävällisempää!

Injera-leipä

400 g teff-jauhoja
5,5 dl vettä
2,5 dl kivennäisvettä
2 tl suolaa
Ruokaöljyä paistamiseen.

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Sekoita astiassa jauhot ja vesi, anna seistä liinan alla huoneenlämmössä 3 vuorokautta, jolloin taikina alkaa käymään ja muodostuu kuplia. Lisää suola ja kivennäisvesi. Lämmitä pisara öljyä paistinpannulla ja paista paksuhkot letut kypsiksi.

Etiopiassa ja Eritreassa leivälle laitetaan kastikkeita ja muhennoksia. Leivästä taitetaan paloja, jotka syödään käsin. 

Paistoin leivistä ohjeen vastaisesti ohuita lettuja. Laitoin letulle puolukkahilloa. Sopivat mielestäni hyvin yhteen. Leipä on maultaa hapahko, hieman ruismainen, muttei kuitenkaan. Testaa ohje ja maista itse! 

torstai 18. huhtikuuta 2013

Luontaisesti gluteenittomat munkit

Ohje on kirjasta Helposti maukasta, Eila Alho. Ulkonäöltään ihan tavallisten munkkien näköisiä, maku ei vastaa aivan normi munkkeja, mutta on kyllä todella herkullinen! Kannattaa koittaa. Seuraavaksi testaan korvata tattarijauhon jollakin muulla. Tattarijauhoilla olen saanut onnistumaan monia asioita, mutta tattari ei ole kuitenkaan paras vaihtoehto ruokavaliooni.
 
Munkit
 
12 dl vettä
3 rkl psylliumia
2 dl hirssijauhoja
1 pkt hiivaa
1 rkl suolaa
3 dl sokeria
1 1/2 rkl kardemummaa
5 dl täysjyväriisijauhoja
4 1/2 dl tattarijauhoja
75 g kookosrasvaa tai voita
 
Leipomiseen: tattarijauhoja
Paistamiseen: uppopaistamiseen sopivaa öljyä
Koristeluun: sokeria
 
Turvota psyllium ja hirssijauho lämpimässä vedessä. Yhdistä murennettu hiiva ja suola pienessä astiassa. Lisää syntynyt hiiv-suolaliuos psylliumhyytelöön ja sekoita huolellisesti. Jos käytät kuivahiivaa, sekoita se jauhoihin.
Lisää taikinaan sokeriu, kardemumma ja riisijauho. Mittaa tattarijauhot taikinaan ja sekoita tasaiseksi. Lisää taikinaan lopuksi pehmeä rasva. Muotoile taikinasta pullia kohoamaan leivinpaperille. Anna kohota noin puoli tuntia. Muotoile renkaiksi vasta kohotuksen jälkeen. Taikina on ennen kohotusta todella tarttuvaa.
Kypsennä munkit öljyssä. Muista varovaisuus käsiteltäessä kuumaa öljyä. Anna munkkien levätä talouspaperin päällä hetki paiston jälkeen, jotta ylimääräinen öljy imeytyy paperiin. Pyörittele munkit sokerissa juuri ennen tarjoilua.
 

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Siemennäkkäri

Siemennäkkärin ohjeita on vaikka kuinka paljon. Joka kerta ei tarvitse tehdä samanlaista, vaan tätä voi soveltaa vaikka kuinka paljon. Minä jauhoin auringonkukansiemenet, koska vajaavaisessa ruoansulatuskanavassani kokonaiset auringonkukansiemenet eivät kerkeä sulamaan. Maku oli hyvä, mutta edelleen kaipaan perinteisiä hapankorppuja. Vaan minkäs teet, enemmin elän ilman ihottumaa ja ongelmia ruuansulatuksessa, kuin mässäilen gluteenipitoisia tuotteita.

Siemennäkkäri

250 g rahkaa tai turkinjugurttia
3 kananmunaa
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
1/2 dl pellavansiemenrouhetta
1/2 dl sokerijuurikaskuitua (Fibrex)
1/2 dl kurpitsansiemeniä
1rkl psylliumia
2 tl leivinjauhetta
1 tl merisuolaa
1 rkl anista

Sekoita rahka ja munat keskenään. Hienonna auringonkukansiemenet monitoimikoneessa ja anikset huhmaressa. Lisää muna rahka seokseen kaikki muut aineet. Levitä seos uunipellille ohueksi levyksi. Paista 200 asteessa. n. 15 minuuttia. Leikkaa paloiksi ja kuivata kiertoilmauunissa 45 asteessa.


perjantai 5. huhtikuuta 2013

Lettukestit

 Alkuperäinen ohje on Viljavapaa keittiö blogista, muutin taikinan kaksinkertaiseksi ja lisäsin reseptiin suolaa. Kiitokset Marikalle ja hänen mummalle aivan mahtavasta reseptistä!


 4 munaa
4 dl maitoa
1 rkl psylliumia
0,5 dl kookosjauhoja
0,5 dl sokeria
1 dl mantelijauhoja
ripaus suolaa

voita paistamiseen

Vatkaa munat rikki, sekoita joukkoon maitoja kuivat-aineet. Anna seoksen turvota n. puolituntia.
Paista pikkulettupannulla (letutu pysyvät paremmin kasassa, kuin isolla pannulla) voista tinkimättä.


 

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Pirteän kirpeä pirtelö

Teen aika usein pirtelöitä joihin käytän banaania ja marjoja sekä sopivan määrän vettä. Nyt halusin jotain uudenlaista. 

Avokado on keittiössäni melko uusi tuttavuus, mutta se vei minut jo mukanaan. Halusin kokeilla sitä myös pirtelössä. Avokado tekee pirtelöstä ihanan samettisen ja sitruuna maustaa sen pirteän kirpeäksi.

Pirtelöissä käytettävät ainekset on kuin kertaalleen pureskeltuja. Siksi sen ravinteet imeytyvät helposti.


Avokado sitruuna pirtelö
(1 annos)

1/2 avokado
1 banaani
2  ohutta viipaletta luomusitruunaa
2 rkl pinjansiemeniä
vettä

Laita blenderiin (tai käytä sauvasekoitinta) sitruunanviipaleet pinjansiemenet ja vähän vettä, soseuta. Lisää banaani ja avokado. Sekoita tasaiseksi massaksi. Lisää vettä haluamasi määrä. Avokado ja vesi olivat jääkaappikylmiä.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Viikonlopun kakkuhetki

Alkuperäinen ohje on uusimmassa Pirkka lehdessä, vähensin sokeria ja muutin keksipohjan keksit itselleni sopiviksi.


Mustikkajuustokakku

Pohja:
200 g luontaisesti gluteenittomia digestivekeksejä
75 g voita
Täyte:
500 g maitorahkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl vispikermaa
1 dl sokeria
3 kananmunaa
1/2 dl maissitärkkelystä
2 tl vanilijasokeria
2 rkl sitruunamehua
Pinta:
1 dl mustikoita
3/4 rkl sokeria

Hienonna keksit morttelissa. Sekoita joukkoon huoneenlämpöistä voita. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (halk. 24 cm) pohjalle, jonka reunat on voideltu.

Sekoita täytteen ainekset tukevalla kierrevatkaimella ja kaada seos vuokaan. 

Soseuta sulaneet mustikat ja sokeri sauvasekoittimella. Lusikoi mustikkasose kakun pinnalle ja vedä veitsellä siihen raitoja.

Paista kakkua 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 50 minuuttia. Anna jäähtyä niin kauan, ettei vuoka tunnu enää kuumalta. Irrota kakun reunat vuoan reunoista varovasti veitsellä, mutta jätä kakku vuokaan. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja siirrä jääkaappiin. 

Anna kakun vetäytyä muutaman tunnin ajan tai mielellään yön yli. Irrota kakku vuoasta vasta täysin jäähtyneenä. Tarjoa kylmänä. 



Maistuvaa viikonloppua!

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Sämpylöitä

 
Pellavansiemensämpylät 

4 dl keitettyä vettä
1 dl pellavansiemenrouhetta
5 dl karkeita riisijauhoja
1 dl perunajauhoja
1 1/2 rkl psylliumia
1 tl suolaa
1 tlk leivinjauhetta
1 pss kuivahiivaa
2 dl vettä
1/2 dl oliiviöljyä
1/2 dl siirappia

Leivontaan : karkeita riisijauhoja

Laita pellavansiemenrouhe ja psyllium keitettyyn veteen, anna liota huoneenlämmössä n. 10 minuuttia. Lisää joukkoon 2 dl vettä, lämpötila pitäisi nyt olla 42 astetta. Sekoita joukkoon siirappi ja oliiviöljy.
 Sekoita loput kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää kuivat aineet nesteen joukkoon ja vaivaa taikinaa muutama minuutti.
Jaa taikina kahteen osaan ja rullaa molemmat pötköiksi. Jaa rullat 6 osaan ja muotoile leivinpaperilla vuorattulle uunipellille pyöreitä sämpylöitä. 
Anna kohota 30 minuuttia ja paista uunnin ylätasolla 250 asteessa 15-20 minuuttia, kunnes sämpylät ovat saaneet kauniin ruskean värin.

Kokeilin myös pakastaa sämpylöitä. Lyhyessä muutaman viikon pakastuksessa maku ei ainakaan muuttunut pahasti. Näitä voi siis leipoa kerralla isomman määrän ja pakastaa sopivan kokoisina annoksina.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Suklaa myslipallot

Minulla on ennestään blogi Sinise talo emänt. Perustin blogini jotta voisin tarjota inspiraatiota käsitöihin, puutarhaan, välillä leivontaan ja muihin itseäni kiinnostaviin asioihin. Olen itse saanut niin monesta blogista inspiraatioita ja ideoita. 

Oman terveyteni painostamana olen perehtynyt syksyn 2011 jälkeen ruokailutottumuksiini enemmän. Haluan tuoda reseptejä myös muiden iloksi ja omaksi muistikirjaksi tähän blogiin, joka keskittyy vain ruokaan ja terveyteen. Osa resepteistä tulee olemaan omiani ja osa hyviä löytöjä milloin mistäkin.

Laitanpa ensimmäiseksi reseptiksi herkkuja


Suklaa myslipallot

0,5 dl kookosöljyä
1 dl marjamehua
0,5 dl vaahteransiirappia
1 dl kuivattuja aprikooseja
1 dl kuivattuja banaanilastuja
1 dl kookoshiutaleita
1 dl tummaa kaakaojauhetta
0,5 dl tattarijauhoja
2,5 dl tattarirouhetta

Pinnalle:
kookoshiutaleita

Pilko kuivatut aprikoosit pieniksi kuutioiksi. Murskaa huhmaressa banaanilastut pieneksi muruseksi. Lämmitä kookosöljyä, niin että se on pehmeää, mutta ei juoksevaa. Sekoita kaikki aineet kulhossa tasaiseksi massaksi. Pyörittele pieniä palloja ja kieruttele ne kookoshiutaleissa. Laita laakealle lautaselle jääkaappiin kovettumaan. Herkuttele!