maanantai 3. marraskuuta 2014

Gluteenittomat ja maidottomat joulupiparit & pakuriglögi

Kaikkihan tietävät, että valkoinen sokeri ei ole ihmiselle tarpeellista ravitsemuksn kannalta. Siitä on ennemmin haittaa terveydellemme. Silti sitä on joka paikassa. Jouluherkkuja pystyy tosin nauttimaan ilmankin!

Gluteenittomat ja maidottomat joulupiparit

1/4 dl siirappia
3/4 rkl piparkakkumaustetta

Kiehauta kattilassa

125 g kookosrasvaa
1 1/4 dl intiaanisokeria

sulata siirapin ja mausteen sekaan. Kookosrasva ei sekoitu toisten ainesten kanssa vielä tässä vaiheessa. Taikinasta saa kuitenkin tasaista, kun lisätään jauhot.

1/2 kananmuna
3 1/3 dl tattarijauhoja
1 tl ruokasoodaa
1/2 tl hienoa merisuolaa

Lisää loput ainekset, kun seos on jäähtynyt. Taikinan saa parhaiten sekoitettua käsin vaivaamalla. Leivo piparit ja paista 200 asteessa n 6 minuuttia.

Leipominen onkin sitten haastavaa! Nämä piparit on helpompi leipoa ilman, että taikina on tekeentynyt jääkaapissa seuraavaan päivään. Silloin taikinasta tulee liian kovaa.
Itse onnistuin kaulimalla jokaisen piparin erikseen pellillä leivinpaperin päällä. Kaulimen ja taikinan välissä pidin silikonista leivonta-alustaa.
Painoin piparimuotilla ja annoin sen olla paikoillaan. Poistin ylijäämät ja vasta sitten piparimuotin.
Hidasta ja hankalaa, mutta lopputulos hyvä!

Nautitaan sokerittoman pakuriglögin kanssa.
Pakuriteen joukkoon lisätään vajaa 1/2 tl hunajaa ja ripaus piparkakkumaustetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!